TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA Luku 12

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

Luku 12

1. Sittenkuin nämä sopimukset oli tehty, meni Lysias kuninkaan luokse, mutta juutalaiset ryhtyivät hoitamaan maanviljelystänsä.
2. Mutta jotkut näiden seutujen sotapäälliköt, nimittäin Timoteus ja Apollonius, Genneuksen poika, edelleen Hieronymus ja Demofon ja näiden lisäksi vielä Kypron päällikkö Nikanor eivät sallineet heidän olla rauhassa eikä viettää levollista elämää.
3. Ja Joppen asukkaat tekivät tällaisen ilkityön: he kutsuivat keskuudessaan asuvat juutalaiset vaimoineen ja lapsineen astumaan venheisiin, joita he olivat varanneet, ikäänkuin heillä ei muka olisi mitään pahoja aikeita näitä kohtaan,
4. vaan toimisivat kaupungin yhteisen päätöksen mukaan. Kun nämä sitten ottivat kutsun vastaan, koska he tahtoivat olla sovussa eikä heillä ollut mitään syytä epäilykseen, niin heidät vietiin merelle ja hukutettiin, kokonaista kaksisataa henkeä.
5. Mutta kun Juudas sai tiedon siitä julmuudesta, joka oli tullut hänen kansalaistensa osaksi, ilmoitti hän sen luonansa oleville miehille
6. ja huusi avuksi Jumalaa, vanhurskasta tuomaria, sekä riensi sitten niitä vastaan, jotka olivat saastuttaneet itsensä hänen veljiensä murhalla. Hän sytytti yöllä sataman tuleen, poltti venheet ja pisti kuoliaaksi ne, jotka olivat sinne paenneet.
7. Mutta kun itse kaupunki oli suljettu, lähti hän pois aikoen tulla uudelleen ja hävittää perinjuurin koko Joppen kaupungin.
8. Mutta saatuaan tietää, että myös Jamnian asukkaat aikoivat tehdä samalla tavoin siellä asuville juutalaisille,
9. hyökkäsi hän yöllä jamnialaistenkin kimppuun ja sytytti sataman ynnä laivaston tuleen, niin että liekkien loimu näkyi Jerusalemiin saakka, vaikka se oli sieltä kahdensadan neljänkymmenen vakomitan päässä.
10. Sitten he tekivät sotaretken Timoteusta vastaan, ja kun he olivat ehtineet yhdeksän vakomitan päähän sieltä, hyökkäsivät arabialaiset häntä vastaan ei vähemmällä kuin viidellätuhannella jalka- ja viidelläsadalla ratsumiehellä.
11. Kun sitten Juudas ja hänen väkensä olivat ankaran taistelun jälkeen Jumalan avulla saavuttaneet voiton, niin paimentolaiset, jotka olivat joutuneet tappiolle, pyysivät, että Juudas tekisi heidän kanssansa sovinnon, luvaten antaa karjaa ja muussakin suhteessa auttaa heitä.
12. Ja koska Juudas arveli, että he todella monissa asioissa voisivat olla hyödyksi, suostui hän olemaan rauhassa heidän kanssansa, ja kun sopimus oli vahvistettu kädenlyönnillä, menivät he pois telttoihinsa.
13. Hän hyökkäsi myöskin erästä Kaspin nimistä kaupunkia vastaan, joka oli linnoitettu ja muureilla ympäröity ja jossa asui pakanoita kaikista kansoista.
14. Mutta siellä-olijat luottivat muurien lujuuteen ja ruokavarastoihinsa ja käyttäytyivät hyvin julkeasti Juudasta ja hänen väkeänsä kohtaan. He häpäisivät heitä, vieläpä pilkkasivat Jumalaa ja puhuivat sopimattomia.
15. Silloin Juudas ja hänen väkensä huusivat avuksi maailman suurta hallitsijaa, häntä, joka Joosuan aikana ilman muurinmurtajia ja taitavasti tehtyjä piirityskoneita mursi maahan Jerikon muurit; sitten he hyökkäsivät, raivoten kuin pedot, muuria vastaan.
16. Kun he sitten Jumalan tahdosta olivat valloittaneet kaupungin, panivat he toimeen sanomattoman teurastuksen, niin että lähellä oleva järvi, joka oli kahta vakomittaa leveä, näytti olevan täynnä siihen virrannutta verta.
17. Sieltä lähdettyänsä he kulkivat seitsemänsataa viisikymmentä vakomittaa ja saapuivat Karaksiin niiden juutalaisten tykö, joita kutsutaan tuubilaisiksi.
18. Mutta Timoteusta he eivät tavanneet näillä seuduilla, sillä hän oli lähtenyt sieltä pois tyhjin toimin, jätettyänsä kuitenkin erääseen paikkaan hyvin vahvan varusväen.
19. Silloin eräät Makkabilaisen sotapäälliköt, Dositeus ja Soosipater, lähtivät liikkeelle ja tuhosivat ne, jotka Timoteus oli jättänyt linnoitukseen, enemmän kuin kymmenentuhatta miestä.
20. Niin Makkabilainen jakoi sotajoukkonsa osastoihin ja asetti heidät osastojen päälliköksi. Sitten hän hyökkäsi Timoteusta vastaan, jolla oli johdossaan sata kaksitoista tuhatta jalka- ja kaksituhatta viisisataa ratsumiestä.
21. Kun Timoteus sai tiedon Juudaan tulosta, lähetti hän ennakolta pois vaimot ja lapset sekä muun kuormaston Karnion nimiseen paikkaan; sillä sitä paikkaa oli vaikea piirittää ja lähestyä, koska vain kapeat solat johtivat sinne.
22. Mutta kun Juudaan ensimmäinen osasto tuli näkyviin, valtasi kauhu viholliset; ja he joutuivat pelon valtaan, koska hän, joka näkee kaiken, ilmestyi heille, ja he syöksyivät pakoon juosten mikä minnekin, niin että monesti omat miehet haavoittivat heitä ja lävistivät heidät miekkainsa kärjillä.
23. Mutta Juudas ajoi heitä takaa erittäin kiivaasti, lävistäen kuoliaaksi nuo katalat, ja tuhosi noin kolmekymmentä tuhatta miestä.
24. Timoteus itse joutui Dositeuksen ja Soosipaterin väen käsiin. Hän rukoili silloin, turvautuen monentaltaisiin temppuihin, että hänet päästettäisiin vapaaksi vauriotta, koska hänen hallussaan oli monien vanhempia ja toisten veljiä, joiden muutoin kävisi huonosti.
25. Kun hän sitten monin vakuutuksin juhlallisesti oli sitoutunut palauttamaan nämä vahingoittumattomina, päästivät he hänet irti pelastaakseen siten veljensä.
26. Senjälkeen Juudas lähti Karmionia ja Atergationia vastaan ja surmasi kaksikymmentä viisi tuhatta henkeä.
27. Sittenkuin nämä oli voitettu ja tuhottu, hän teki sotaretken myös lujasti varustettua Efronin kaupunkia vastaan, jossa asui suuri joukko kaikensukuisia kansoja. Ja voimakkaat nuoret miehet seisoivat muurien edessä ja tekivät urhoollisesti vastarintaa. Siellä oli myöskin suuret varastot sotakoneita ja heittoaseita.
28. Mutta he huusivat avuksi Kaikkivaltiasta, häntä, joka voimallisesti murskaa vihollisten mahdin, valtasivat sitten kaupungin ja hakkasivat maahan siinä olevista noin kaksikymmentä viisi tuhatta.
29. Sieltä lähdettyänsä he hyökkäsivät Skytopolia vastaan, joka on kuudensadan vakomitan päässä Jerusalemista.
30. Mutta kun siellä asuvat juutalaiset todistivat, kuinka ystävällisiä Skytopolin asukkaat olivat heitä kohtaan ja kuinka lempeästi he olivat heitä kohdelleet onnettomuuden aikoina,
31. kiittivät he kaupungin asukkaita ja kehoittivat heitä vastedeskin olemaan hyväntahtoisia heidän kansaansa kohtaan. Sitten he menivät Jerusalemiin, koska viikkojuhla oli juuri tulossa.
32. Tämän, niin kutsutun helluntaijuhlan, jälkeen he hyökkäsivät Gorgiasta, Idumean käskynhaltijaa vastaan.
33. Tämä lähti taisteluun, johdossansa kolmetuhatta jalka- ja neljäsataa ratsumiestä.
34. Ja kun he iskivät yhteen, kävi niin, että muutamia juutalaisia kaatui.
35. Mutta eräs Dositeus, joka kuului Bakenorin väkeen ja oli ratsumies sekä voimiltaan väkevä, sai valtaansa Gorgiaan ja raahasi häntä rajusti mukanaan pitäen kiinni hänen viitastansa. Hänen tarkoituksensa oli ottaa tuo kirottu elävänä haltuunsa, mutta silloin eräs traakilainen ratsumies hyökkäsi hänen kimppuunsa ja sivalsi poikki hänen käsivartensa, ja niin Gorgias pääsi pakenemaan Marisaan.
36. Mutta kun Esdrin väki oli taistellut kauan ja oli hyvin väsyksissä, huusi Juudas avuksi Herraa, että hän ilmestyisi sotimaan heidän apunansa ja johtamaan taistelua,
37. ja alotti sotahuudon isien kielellä veisaten samalla ylistysvirsiä. Sitten hän hyökkäsi äkkiarvaamatta Gorgiaan väen kimppuun ja ajoi heidät pakoon.
38. Senjälkeen Juudas tuli sotajoukkoinensa Adullamin kaupunkiin. Ja kun sattui juuri seitsemäs päivä, pyhittivät he itsensä tavan mukaisesti ja viettivät siellä sapatin.
39. Mutta seuraavana päivänä, koska asiaa ei enää voitu lykätä, Juudas ja hänen väkensä tulivat noutamaan taistelussa kaatuneiden ruumiit ja viemään ne heidän heimolaistensa pariin isien hautoihin.
40. Niin he löysivät jokaiselta kuolleelta ihokkaan alta taikaesineitä, jotka kuvasivat Jamnian epäjumalain kuvia, mutta jotka laki kieltää juutalaisilta. Silloin kävi kaikille selväksi, että nämä olivat tästä syystä kaatuneet.
41. Sentähden kaikki ylistivät Herran, vanhurskaan tuomarin, tekoja, hänen, joka tuo salatut julkisuuteen.
42. Sitten he kääntyivät rukoukseen anoen, että synti, mikä oli tapahtunut, pyyhittäisiin kokonaan pois. Ja jalo Juudas kehoitti joukkoa pitämään itsestänsä vaarin, niin etteivät syntiä tekisi, koska he omin silmin olivat nähneet, mitä oli tapahtunut noiden taistelussa kaatuneiden synnin tähden.
43. Ja kun hän oli miehistöltä kerännyt noin kaksituhatta hopeadrakmaa, lähetti hän ne Jerusalemiin syntiuhrin uhraamista varten. Ja siinä hän teki erittäin hyvin ja kauniisti. Hän ajatteli näet ylösnousemusta.
44. Sillä jos hän ei olisi odottanut taistelussa kaatuneiden nousevan ylös, niin olisi ollut liikaa ja mieletöntä rukoilla kuolleiden puolesta.
45. Myöskin hän otti huomioon, että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopaikka - mikä pyhä ja hurskas ajatus! Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä.

Luku 13 TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA