TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
Luku 11
1. Aivan lyhyen ajan perästä Lysias, kuninkaan holhooja ja sukulainen
sekä valtionhoitaja, joka oli kovin vihoissaan siitä, mitä oli
tapahtunut,
2. kokosi noin kahdeksankymmentä tuhatta jalkasoturia ja kaiken ratsuväkensä
ja hyökkäsi juutalaisia vastaan. Hänen aikomuksensa oli tehdä
Jerusalem kreikkalaisten asuinpaikaksi
3. ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain
pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan.
4. Hän ei yhtään ajatellut Jumalan voimaa, vaan luotti ylpeydessään
kymmeniin tuhansiin jalkasotureihinsa ja tuhansiin ratsuihinsa ja kahdeksaankymmeneen
norsuunsa.
5. Kun hän sitten oli hyökännyt Juudeaan ja tullut lähelle
Beetsuuria, erästä varustettua paikkaa, joka oli Jerusalemista noin
viiden penikulman päässä, piiritti hän tätä paikkaa
ankarasti.
6. Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä,
että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä
koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin
pelastukseksi.
7. Sitten Makkabilainen tarttui itse ensimmäisenä aseisiin ja kehoitti
toisia yhdessä hänen kanssansa uhmaamaan vaaraa ja rientämään
veljiensä avuksi. Yhtenä miehenä he lähtivätkin liikkeelle
rohkein mielin.
8. Mutta kun he vielä olivat siellä, lähellä Jerusalemia,
ilmestyi heitä johtamaan valkoisiin vaatteisiin puettu ratsumies, joka heilutti
kultaisia aseita.
9. Silloin kaikki yhtenä miehenä ylistivät armollista Jumalaa ja
tulivat mielessään niin rohkaistuiksi, että olivat valmiit hyökkäämään,
ei ainoastaan ihmisiä, vaan vaikkapa julmimpia petoja ja rautaisia muureja
vastaan.
10. Niin he kulkivat eteenpäin järjestyneinä taisteluun, ja heillä
oli sotakumppani taivaasta, sillä Jumala osoitti heille laupeuttansa.
11. Niinkuin jalopeurat he hyökkäsivät vihollisten kimppuun ja
löivät heistä maahan yksitoista tuhatta jalkasoturia ja tuhat kuusisataa
ratsumiestä; kaikki muut he pakottivat pakenemaan.
12. Useimmat näistä pääsivät pelastumaan ainoastaan haavoittuneina
ja aseettomina, ja Lysias itse pelasti henkensä vain häpeällisesti
pakenemalla.
13. Mutta koska hän ei ollut mikään tyhmä mies, niin hän
ajatellessaan kärsimäänsä tappiota ymmärsi, että
hebrealaiset olivat voittamattomia, koska voimallinen Jumala soti yhdessä
heidän kanssansa. Sentähden hän lähetti heidän luoksensa
sanansaattajia
14. ja tarjosi sovintoa kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla luvaten taivuttaa
kuninkaankin ja pakottaa hänet tulemaan heidän ystäväksensä.
15. Niin Makkabilainen, joka piti huolta siitä, mikä oli yhteiseksi
hyväksi, suostui kaikkiin Lysiaan ehdotuksiin; sillä kuningas myöntyi
kaikkiin niihin juutalaisia koskeviin vaatimuksiin, jotka Makkabilainen oli kirjallisesti
tehnyt Lysiaalle.
16. Se kirje, jonka Lysias oli kirjoittanut juutalaisille, oli näin kuuluva:
"Lysias tervehtii kaikkia juutalaisia.
17. Johannes ja Absalom, teidän lähettiläänne, ovat jättäneet
teidän allekirjoittamanne kirjoituksen ja pyytäneet vastausta siihen,
mitä siinä on esitetty.
18. Minä olen sentähden antanut tiedoksi kuninkaalle kaiken sen, mikä
oli esitettävä myöskin hänelle, ja hän on myöntynyt
kaikkeen, mihin oli mahdollista myöntyä.
19. Jos te siis pysytte suopeamielisinä hallitusta kohtaan, koetan minä
vastedeskin edistää teidän parastanne.
20. Yksityiskohdista olen käskenyt näitä miehiä ja omia lähettiläitäni
neuvottelemaan teidän kanssanne.
21. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, dioskuros-kuun
kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä."
22. Kuninkaan kirje taas kuului näin: "Kuningas Antiokus tervehtii veljeänsä
Lysiasta.
23. Isämme siirryttyä jumalien joukkoon on meidän tahtomme, että
valtakuntamme alamaiset häiritsemättä saavat hoitaa omia asioitansa.
24. Mutta kun olemme kuulleet, että juutalaiset eivät suostu omaksumaan
kreikkalaisia tapoja, niinkuin isämme määräsi, vaan tahtovat
pitää omat elintapansa ja pyytävät, että heidän
sallittaisiin noudattaa lakejansa,
25. ja kun siis tahtomme on, että tämäkin kansa saa olla häiritsemättömänä,
niin määräämme, että heille on annettava takaisin heidän
temppelinsä ja heidän sallittava elää esi-isiensä tapojen
mukaan.
26. Teet siis hyvin, kun lähetät heidän tykönsä lähettiläitä
ja ojennat heille rauhan käden, että he, kun saavat tietää
meidän tarkoituksemme, olisivat hyvillä mielin ja iloiten pitäisivät
huolta omista asioistansa.
27. Kuninkaan kirje kansalle taas oli tällainen: "Kuningas Antiokus
tervehtii juutalaisten vanhintenneuvostoa ja muita juutalaisia.
28. Me toivomme, että voitte hyvin. Me itsekin olemme hyvissä voimissa.
29. Menelaus on ilmoittanut meille, että te haluatte palata takaisin ja ryhtyä
hoitamaan omia tehtäviänne.
30. Niille siis, jotka ksantikos-kuun kolmanteenkymmenenteen päivään
mennessä palaavat kotiin, taataan täysi turva ja annetaan se vakuutus,
31. että juutalaiset saavat käyttää omia ruokiansa ja lakejansa,
niinkuin aikaisemminkin, ja ettei ketään heistä millään
tavalla ahdisteta tapahtuneiden erehdysten vuoksi.
32. Lähetän samalla Menelauksen tuomaan teille rauhoittavia vakuutuksia.
33. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun
viidentenätoista päivänä."
34. Myöskin roomalaiset lähettivät heille kirjeen, joka kuului
näin: "Ovintus Memmius ja Titus Manius, roomalaisten lähettiläät,
tervehtivät Juudan kansaa.
35. Me suostumme kaikkeen siihen, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, on teille
myöntänyt.
36. Mutta mitä tulee niihin asioihin, jotka hän on päättänyt
jättää kuninkaan ratkaistaviksi, niin harkitkaa niitä, ja
lähettäkää sitten heti joku, että voisimme lausua mielipiteemme,
niinkuin meidän tulee; me olemme nimittäin matkalla Antiokiaan.
37. Kiirehtikää siis ja lähettäkää muutamia, että
mekin saisimme tietää, mikä teidän mielipiteenne on.
38. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun
viidentenätoista päivänä."