TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

Luku 7


1. Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa.
2. Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: "Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja."
3. Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat.
4. Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä.
5. Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin:
6. "Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo: 'Ja hän armahtaa palvelijoitansa'."
7. Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä.
8. Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: "En". Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen.
9. Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään."
10. Tämän jälkeen otettiin kolmas häväistäväksi. Ja kun häneltä vaadittiin hänen kieltänsä, niin hän pisti sen heti ulos, ojensi rohkeasti kätensä
11. ja sanoi ylväin mielin: "Taivaasta minä olen nämä jäsenet saanut, ja Hänen lakinsa tähden minä katson ne vähäarvoisiksi, ja minä toivon saavani ne Häneltä jälleen".
12. Silloin itse kuningaskin ja hänen seuralaisensa hämmästyivät nuorukaisen rohkeutta, kun hän ei mitään välittänyt tuskista.
13. Sittenkuin tämäkin oli heittänyt henkensä, kidutettiin ja häväistiin samalla tapaa neljättä.
14. Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään."
15. Sitten tuotiin heti viides kidutettavaksi.
16. Mutta kun hän katsoi kuninkaaseen ja sanoi: "Kun sinulla ihmisten keskuudessa on valta, niin sinä teet, mitä tahdot, vaikka sinä olet katoavainen; mutta älä luule, että Jumala on hyljännyt meidän kansamme.
17. Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi."
18. Sen jälkeen tuotiin kuudes, ja kun hän oli kuolemaisillansa, niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi pettämistä. Sillä me saamme kärsiä näitä omasta syystämme, koska olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Me olemme ansainneet tämän ylen oudon kohtalon.
19. Mutta älä luule välttäväsi rangaistusta, sinä, joka olet ruvennut taistelemaan Jumalaa vastaan."
20. Mutta erittäinkin oli äiti ihailtava ja ansaitsee, että häntä kiittäen muistetaan. Sillä vaikka hän sai nähdä seitsemän poikansa menettävän henkensä yhden ainoan päivän kuluessa, niin hän kesti sen rohkealla mielellä, koska hän pani toivonsa Herraan.
21. Ja jalon mielenlaadun täyttämänä sekä miehen uljuudella rohkaisten naisellista mieltään hän isiensä kielellä lohdutti jokaista heistä, sanoen heille:
22. "Minä en tiedä, kuinka te olette minuun kohtuuni ilmestyneet, enkä minä ole lahjoittanut teille henkeä enkä elämää, en myöskään minä ole yhteenliittänyt kunkin teidän alkuaineitanne.
23. Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden."
24. Mutta vaikka Antiokus luuli halveksittavan itseänsä ja epäili puhetta pilkalliseksi, niin hän ei ainoastaan ystävällisin sanoin puhutellut nuorinta, joka vielä oli jäljellä, vaan myös valalla vakuutti tekevänsä hänet rikkaaksi ja onnelliseksi ja ottavansa hänet ystäväkseen sekä uskovansa hänelle virkoja, jos hän luopuisi isiensä laista.
25. Mutta kun nuorukainen ei välittänyt tästä mitään, kutsutti kuningas äidin luoksensa ja kehoitti häntä neuvomaan nuorinta poikaansa, että tämä pelastuisi.
26. Kuninkaan innokkaista kehoituksista äiti vihdoin ryhtyi taivuttamaan poikaansa.
27. Hän kumartui tätä kohti ja pilkaten julmaa tyrannia puhui isiensä kielellä näin: "Poikani, armahda minua, joka yhdeksän kuukautta olen sinua kantanut kohdussani ja imettänyt sinua kolme vuotta ja kasvattanut ja hoitanut sinua aina tähän ikään saakka.
28. Minä pyydän sinua, lapseni, luo silmäsi ylös taivasta kohti ja maahan ja katso kaikkea, mitä niissä on, ja tiedä, että Jumala on tehnyt ne tyhjästä, ja että ihmissuku syntyy samalla tapaa.
29. Älä pelkää tätä pyöveliä, vaan osoittaudu veljiesi arvoiseksi ja käy rohkeasti kuolemaan, että minä saisin sinut yhdessä veljiesi kanssa takaisin, kun armahduksen aika tulee."
30. Hän ei ollut vielä lopettanut puhettansa, kun nuorukainen sanoi: "Mitä te odotatte? Minä en tottele kuninkaan määräystä, vaan noudatan sen lain määräystä, joka on annettu meidän esi-isillemme Mooseksen kautta.
31. Mutta sinä, joka olet tehnyt hebrealaisille kaikkea pahaa, mitä keksiä voidaan, et pääse pakoon Jumalan käsistä.
32. Sillä me kärsimme omien syntiemme tähden.
33. Mutta vaikka hän, joka elää, meidän Herramme, kurittaaksensa ja kasvattaaksensa meitä on lyhyeksi aikaa vihastunut, niin hän jälleen armahtaa palvelijoitansa.
34. Mutta sinä, jumalaton ja rikollisin kaikista ihmisistä, älä turhaan pöyhkeile äläkä kersku epävarmoilla toiveilla, sinä, joka olet nostanut kätesi taivaan lapsia vastaan.
35. Sillä et sinä vielä ole päässyt kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tuomiota pakoon.
36. Sillä meidän veljemme saavat nyt, kärsittyään lyhyen tuskan, Jumalan liitossa ollen juoda ikuisesti virtaavaa elämää; mutta sinä saat Jumalan tuomitsemana kärsiä ansiosi mukaisen rangaistuksen pöyhkeydestäsi.
37. Minä uhraan nyt, niinkuin veljenikin, henkeni ja elämäni isäimme lakien puolesta rukoillen, että Jumala pian armahtaisi meidän kansaamme, mutta pakottaisi sinut tuskain ja kuritusten alla tunnustamaan, että hän yksin on Jumala,
38. ja että Kaikkivaltiaan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut meidän koko kansaamme, pysähtyisi minuun ja minun veljiini."
39. Silloin kuningas vihastui suuresti ja kohteli tätä vielä julmemmin kuin toista, koska oli niin katkeroitunut hänen pilkastaan.
40. Niin tämäkin siirtyi pois elämästä puhtaana, pannen kaiken luottamuksensa Herraan.
41. Viimeiseksi, poikiensa jälkeen, sai äitikin surmansa.
42. Nämä riittäkööt kuvauksiksi uhriaterioista ja ylenmääräisistä kidutuksista.

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA