ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA Luku 3

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

Luku 3

1. Hänen sijaansa astui nyt hänen poikansa Juudas, lisänimeltä Makkabialainen.
2. Ja kaikki hänen veljensä ja kaikki, jotka olivat liittyneet hänen isäänsä, auttoivat häntä; ja he taistelivat ilomielin Israelin puolesta.
3. Hän hankki kansallensa laajalti kunniaa ja pukeutui haarniskaan niinkuin sankari ja vyötti ylleen sota-asunsa; hän taisteli taistelut ja suojasi sotajoukon miekallansa.
4. Hän oli teoissansa niinkuin leijona, niinkuin nuori leijona, joka ärjyy saalista.
5. Hän etsi esiin jumalattomat ja ajoi heitä takaa, hän poltti ne, jotka häiritsivät hänen kansaansa.
6. Jumalattomat vaipuivat maahan hänen pelostaan, ja kaikki laittomuuden tekijät vapisivat, ja vapautus menestyi hänen kätensä johtaessa.
7. Hän katkeroitti monet kuninkaat, mutta ilahdutti Jaakobin teoillansa, hänen muistonsa on iäti siunattu.
8. Hän kulki läpi Juudan kaupunkien ja hävitti sieltä jumalattomat ja käänsi vihan pois Israelista.
9. Hänen maineensa levisi maanääriin, ja hän kokosi tuhon omiksi tuomitut.
10. Mutta Apollonius keräsi pakanaväkeä ja suuren sotajoukon Samariasta taistellakseen Israelia vastaan.
11. Kun Juudas sai sen tietää, niin hän läksi häntä vastaan, voitti ja surmasi hänet. Ja moni kaatui lävistettynä, ja jäljellejääneet pakenivat.
12. Ja he ottivat saaliiksi heidän asevarustuksensa, ja Juudas otti Apolloniuksen miekan ja käytti sitä sitten aina taistellessaan.
13. Kun Seeron, syyrialainen sotajoukon päällikkö, sai kuulla, että Juudas oli koonnut ympärilleen parven, joukon uskollisia, jotka olivat valmiit lähtemään sotaan,
14. niin hän sanoi:"Minä tahdon tehdä itselleni kuuluisan nimen ja saada kunniaa valtakunnassa; minä tahdon taistella Juudasta vastaan ja hänen väkeänsä vastaan, niitä vastaan, jotka pitävät halpana kuninkaan käskyn".
15. Niin hän taas lähti, johdossaan vahva sotajoukko jumalattomia, joiden tuli auttaa häntä, kostamaan israelilaisille.
16. Kun hän lähestyi Beethooronin solatietä, lähti Juudas häntä vastaan sangen pienellä joukolla.
17. Nähdessään sotajoukon tulevan häntä vastaan Juudan miehet sanoivat hänelle: "Kuinka me, joita on niin perin vähän, voimme taistella niin suurta joukkoa vastaan? Olemme sitäpaitsi ylen väsyneitä, kun emme ole tänään syöneet."
18. Mutta Juudas sanoi: "Voi käydä niin, että suuri joukko annetaan pienen joukon käsiin, eikä taivas tee siinä eroa, pelastaako se useiden vai harvojen kautta.
19. Sillä ei voitto taistelussa riipu sotajoukon paljoudesta, vaan voima tulee taivaasta.
20. He tulevat meitä vastaan täyttä röyhkeyttä ja jumalattomuutta, hävittääksensä meidät, meidän vaimomme ja lapsemme, ryöstääksensä meiltä kaikki tyynni.
21. Mutta me taistelemme henkemme ja säädöstemme puolesta.
22. Hän itse murskaa heidät meidän silmiemme edessä. Älkää te siis peljätkö heitä."
23. Ja kun hän oli lopettanut puheensa, karkasi hän äkkiarvaamatta heidän kimppuunsa, ja hän voitti perinpohjin Seeronin ja hänen sotajoukkonsa.
24. Sitten he ajoivat heitä takaa Beethooronin solatietä, aina lakeudelle asti; heitä kaatui noin kahdeksansataa miestä, ja jäljellejääneet pakenivat filistealaisten maahan.
25. Nyt alettiin peljätä Juudasta ja hänen veljiään, ja kauhu valtasi pakanat kaikkialla.
26. Ja hänen maineensa tunkeutui kuninkaan korviin saakka, ja Juudaan taisteluista kertoi kaikki kansa.
27. Kun kuningas Antiokus sai kuulla näistä tapauksista, vihastui hän ankarasti; ja hän lähetti kokoamaan kaikki valtakuntansa sotavoimat, ylen vahvan sotajoukon.
28. Ja hän avasi rahastonsa ja antoi vuoden palkan sotaväellensä, käskien sen olla valmiina kaiken tarpeen varalta.
29. Mutta kun hän näki, että raha loppui rahastoista ja että veroja valtakunnasta kertyi vähän sen hajaannuksen ja vahingon tähden, minkä hän oli aikaansaanut maassa koettaessaan hävittää tavat, jotka olivat vallinneet ammoisista ajoista,
30. niin hän pelkäsi, ettei hänellä, niinkuin ei joskus aikaisemminkaan, olisi varoja menoihinsa ja lahjoihin, joita hän ennen oli antanut auliilla kädellä.
31. Ja hänen mielensä oli aivan ymmällä. Silloin hän päätti lähteä Persiaan ottamaan veroja niistä maakunnista ja keräämään paljon rahaa.
32. Ja hän jätti Lysiaan, joka oli arvossapidetty mies ja kuninkaallista sukua, hoitamaan kuninkaan hallitusasioita, Eufrat- virrasta hamaan Egyptin rajoihin asti,
33. sekä kasvattamaan poikaansa Antiokusta, siksi kunnes hän itse palaisi.
34. Ja hän antoi hänelle puolet sotaväestä sekä norsut, ja hän antoi hänelle käskyn kaikesta, mitä hän halusi, ja niinikään kaikista Jerusalemin ja Juudean asukkaista:
35. heitä vastaan tuli Lysiaan lähettää sotajoukko musertamaan ja tuhoamaan Israelin sotavoima, ja mitä Jerusalemista oli jäljellä, ja hävittämään heidän muistonsa siitä paikasta;
36. ja hänen tuli sijoittaa vieraita kansoja koko heidän alueellensa ja jakaa heidän maansa arvalla.
37. Mutta kuningas itse otti toisen puolen jäljellejäävää sotaväkeä ja lähti liikkeelle pääkaupungistaan Antiokiasta vuonna 147, kulki Eufrat- virran ylitse ja tunkeutui ylä-maakuntiin.
38. Lysias taas valitsi Ptolemaioksen, Dorymeneen pojan, Nikanorin ja Gorgiaan, jotka olivat mahtavia miehiä ja kuuluivat kuninkaan ystäviin,
39. ja lähetti heidän mukanaan neljäkymmentä tuhatta jalkasoturia ja seitsemäntuhatta ratsumiestä hyökkäämään Juudan maahan ja hävittämään sitä, niinkuin kuningas oli käskenyt.
40. He lähtivät liikkeelle kaikkine sotavoimineen, ja tultuaan perille he asettuivat leiriin Emmauksen läheisyyteen tasangolle.
41. Kun maan kauppiaat saivat kuulla heistä sanoman, ottivat he ylen paljon hopeaa ja kultaa ynnä jalkakahleita ja tulivat leiriin ostamaan israelilaisia orjiksi. Ja heihin liittyi lisäksi sotajoukkoja Syyriasta ja muiden vierasheimoisten maasta.
42. Kun nyt Juudas ja hänen veljensä näkivät, että tuhon uhka yhä suureni ja että sotajoukot olivat leiriytyneet heidän alueellensa, ja kun he saivat tietää, mitä kuningas oli käskenyt tehdä heidän kansalleen, sen tuhoksi ja häviöksi,
43. niin he sanoivat toinen toisillensa: "Nostakaamme jälleen kansamme sen alennuksesta ja taistelkaamme kansamme ja pyhäkön puolesta".
44. Ja kansanjoukko kokoontui ollakseen valmiina taisteluun ja rukoillakseen ja pyytääkseen armoa ja laupeutta.
45. Mutta Jerusalem oli asumaton kuin erämaa, eikä kukaan sen lapsista mennyt sinne eikä sieltä ulos; pyhäkkö oli maahan tallattu, ja muukalaiset olivat sen linnassa; se oli pakanain majapaikkana. Ilo oli hävinnyt Jaakobista, vaiennut oli huilu ja kannel.
46. Niin he kokoontuivat ja tulivat Mispaan, joka on vastapäätä Jerusalemia, sillä Mispa oli entisistä ajoista ollut Israelissa rukouspaikka.
47. Ja he paastosivat sinä päivänä, pukeutuivat surupukuun ja sirottivat tuhkaa päähänsä ja repäisivät vaatteensa.
48. Sitten he levittivät lakikirjan, yhden niistä kirjoista, joita pakanat etsivät piirtääksensä niihin epäjumalainsa kuvia.
49. Ja he toivat esiin pappispuvut, uutisuhrit ja kymmenykset ja antoivat niiden nasiirien astua esiin, joiden määräaika oli mennyt umpeen.
50. Ja he huusivat suurella äänellä taivaan puoleen sanoen: "Mitä meidän on näille tehtävä, ja mihin meidän on ne vietävä?
51. Onhan sinun pyhäkkösi maahan poljettu ja häväisty, ja sinun pappisi ovat murheen ja nöyryytyksen alaiset.
52. Ja katso, pakanat ovat keräytyneet meitä vastaan tuhotakseen meidät. Sinä tiedät, mitä he hankitsevat meitä vastaan.
53. Miten me voimme kestää heidän edessään, ellet sinä meitä auta?"
54. Ja he puhalsivat pasuunoihin ja huusivat suurella äänellä.
55. Sen jälkeen Juudas asetti kansalle johtajat, tuhannen-, sadan-, viidenkymmenen- ja kymmenenpäämiehet.
56. Ja hän käski niiden, jotka olivat rakentaneet talon tai kihlanneet vaimon tai istuttaneet viinitarhan tai jotka olivat arkoja, palata kunkin kotiinsa, niinkuin laissa sanotaan.
57. Sitten sotajoukko lähti liikkeelle ja leiriytyi Emmauksesta etelään.
58. Ja Juudas sanoi: "Vyöttäytykää ja osoittautukaa urhoollisiksi miehiksi ja olkaa valmiit huomenna taistelemaan noita pakanoita vastaan, jotka ovat kokoontuneet meitä vastaan tuhotakseen meidät ja meidän pyhäkkömme.
59. Sillä meidän on parempi kuolla sodassa kuin nähdä kansamme ja pyhäkön tuho.
60. Mutta niinkuin on hänen tahtonsa, joka on taivaassa, niin hän tehköön."

Luku 4 ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA