WWW eli World Wide Web on vuonna 1990 CERNissä työskennelleen Tim Berners Leen nimitys ehdotukselleen Internet-pohjaisesta hypertekstijärjestelmästä, joka yhdistäisi Internetin hajallaan olevat monin eri tavoin ja protokollin tavoitettavat informaatioresurssit yhden helppokäyttöisen käyttöliittymän taakse.

Kaiken yhteen Webiksi eli suomeksi seitiksi kutovana menetelmänä WWW:ssä on Ted Nelsonin jo vuonna 1965 keksimä hyperteksti, jossa mihin tahansa sanaan voidaan liittää linkki, joka viittaa johonkin toiseen tietoon. Hypertekstin esittämistä varten Tim Berners Lee kehitti kuvauskielen nimeltään yksinkertaisesti Hypertext Markup Language eli lyhyesti HTML, joka pohjautui laajaan julkaisualan käyttämään rakenteelliseen kuvailukieleen SGML. HTML:n perusajatuksena on kuvata dokumentin rakennetta esimerkiksi kertomalla mikä osa tekstistä on otsikkoa, korostusta tai lainausta ja jättää niiden lopullinen esitysasu käyttäjän ohjelmasta ja näyttölaitteesta riippuvaksi. Tämän takia samaa HTML-dokumenttia voi näkövammainen kuunnella puhesyntetisaattorilla varustetulla päätteellä ja graafisen käyttöliittymän käyttäjä katsella hänen näytölleen sopivaksi suhteutettuna tekstinä.

Jotta HTML:stä syntyy maailmanlaajuista hypertekstiseittiä tarvitaan tietysti yksikäsitteinen tapa määritellä linkkejä toisiin dokumentteihin tai muihinkin Internetin resursseihin. Tämä varten on olemassa Universal Resource Locator eli URL, joka koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen määrittelee käytettävän tiedonsiirtomenettelyn eli protokollan kuten:

• ftp: Tiedostonsiirtomenettely (File Transfer Protocol) ohjelmien, tekstin ja kuvien siirtoon. Julkisia tiedostoja on saatavilla anonymous tunnuksella esimerkiksi NIC.FUNET.FI koneesta. FTP oli Internetin ensimmäinen tiedonsiirtosovellus.
• telnet: TELNET etäpääteyhteyksiin toisiin tietokoneisiin. Julkiset tietokannat olivat useimmiten pääteyhteyden takana ja useimilla oli oma komentokielensä. Nykyisin monilla on jo oma HTML-pohjainen käyttöliittymänsä.
• mailto: ARPANETissa ihmisten välinen kommunikaatiotarve synnytti nopeasti tiedostonsiirrosta erillisen sähköpostin, jota nykyisessä Internetissä siirretään SMTP-protokollalla sähköposti (Simple Mail Transfer Protocol). Sähköposti oli niitä harvoja palveluja, jotka toimivat lähes jokaisessa tietokoneverkossa yhdyskäytävien ja monimutkaisten osoitteiden avulla, joita käyttäjien piti kopioida käsin ja usein vielä muuntaa päässään omaan järjestelmäänsä sopiviksi. Sähköpostia käytettiin myös paljon erilaisten palvelujen etäkäyttöön.
• http: eli Hypertext Transport Protocol, joka on nimenomaan WWW:tä varten suunniteltu nopea ja yksinkertainen yhteysmenetelmä.

URL:n toinen osa kertoo yleistäen sen tietokoneen osoitteen, jossa haluttu palvelu on ja siinä voi olla tarkenteita kuten käyttäjätunnus tai porttinumero. Sen perusteella selaimet pystyvät selvittämään minne niiden pitää avata TCP/IP yhteys. Esimerkkejä

ftp://ftp.funet.fi/

Avaa yhteyden FTP.FUNET.FI koneessa olevaan FTP-palveluun.

telnet://hyk2.helsinki.fi/

Avaa pääteyhteyden Suomen kansallisbibliografiatietokantaan FENNICAaan

mailto://testaaja@nic.funet.fi/

Käynnistää sähköpostin lähetystoiminnon osoitteeseen testaaja@nic.funet.fi

http://www.csc.fi/

Muodostaa yhteyden CSC:n kotisivulle

Ja lopulta URL:n loppuosa sisältää kyseisen palvelimen sisäisen viitteen, joka voi olla tiedostopolku tai vaikka tietokantahaun parametrit. Esimerkiksi http://www.csc.fi/suomi/funet/funet-esittely.html avaa www.csc.fi koneessa /suomi/funet/ hakemistossa olevan olevan funet-esittely.html tiedoston

Ja NWI.FUNET.FI hakukoneelle syötetty hakusana FUNET muutetaan seuraavanlaiseksi tietokannan parameterit sisältäväksi URL:ksi automaattisesti:

http://nwi.funet.fi/cgi-bin/egwcgi/egwirtcl/nwisearch.tcl/lang=fi?entry=URL&host=nwi2.funet.fi%3A2100%2FDefault&format=normal

Siinä loppuosa kohdasta lang=fi alkaen on siis ohjelmalle nwisearch.tcl annetteavia parametrejä haun suorittamiseksi. Monet suuret WWW-sivustot rakennetaan myös nykyään tietokannan avulla yksilöidysti kullekin käyttäjälle.

Tulevaisuudessa verkkoresusseille pyritään jakamaan painettujen julkaisujen ISBN numeroa vastaavia URI-tunnisteita, joilla resurssi löytyisi vaikka se olisikin muuttanut palvelintaan tai kopioitu eri puolille verkkoa.